17.6.2014

Veitsi kääntyy haavassa

Tänään Suomessa on satanut lunta. Jep. Olisihan se pitänyt arvata, että aurinkoinen alkukesä oli vain hämäystä. Juhannuksesta tulee todennäköisesti yhtä hyytävä kuin joka vuosi. Täytyy myöntää, etten ole voinut olla hehkuttamatta tuuriani. New Yorkiin on luvattu seuraavan 10 päivän ajalle tällaista säätilaa:


Ei paha ;)

Puolustukseksi kerskailulleni voin sanoa, etten ole koskaan päässyt etelänlomalle silloin kun muut ovat hytisseet talvipakkasissa. Taannoiset Kreikan matkatkin tehtiin touko- ja heinäkuussa. Suomessa oli silloin melkein yhtä lämmintä. Joten suokaa minulle tämä tilaisuus kääntää hieman veistä haavassa ;)

15.6.2014

Viisi päivää lähtöön on...

...laskin aivan itse! Nyt rupeaa jo olemaan perhosia vatsassa. En oikeastaan jännitä itse reissua, mutta lentokenttärutiinit eivät ole mieleeni. Ne loputtomalta tuntuvat turvatarkastukset ja jonottaminen. En tykkää. Viime reissulla meille osui eteen aika epämiellyttäviä virkailijoita Jenkkilän päässä. Toivottavasti kaikki menee tällä kertaa hyvin.

Odotan reissulta eniten:

1. AURINKOA. Viimeksi helle helli meitä jokaisena päivänä <3 Ainoastaan ensimmäisenä aamuna satoi vettä, mutta sen jälkeen pilvistä taivasta ei juuri näkynyt. Rakastan lämpöä, eikä 30 astettakaan tunnu vielä liian kuumalta. Onneksi helteitä taitaa olla taas luvassa!

2. RUOKAA. Olen herkkuperse ja USA tunnetusti on roskaruoan luvattu maa. Olen jo etukäteen käynyt kuolaamassa Dallas BBQ:n ruokalistaa ja fantasioinut niistä ihanista annoksista. Kävimme kyseisessä syöttölässä muistaakseni kolme kertaa... Söin myös viimeksi aivan taivaallista pizzaa. Sitä ajatellessakin vesi herahtaa kielelle :) Lomamatkoilla suurta huviani on käydä ruokakaupoissa ja ostella kaikenlaista randomia. Eikä sovi tietenkään unohtaa karkkeja ja snackseja. Varsinkin Hershey'sin suklaita on ollut ikävä.

3. HENGAILUA. Toisin kuin edellisellä kerralla, meillä ei juurikaan ole suunnitelmia. Haluamme ottaa rennosti, kuljeskella kaupungilla ja mennä mihin jalat meitä kuljettavat. Tahtoisin viettää yhden kokonaisen päivän Central Parkissa. Vaikka kävimme siellä useaan otteeseen, meille jäi vielä paljon nähtävää. Nyt meillä on aikaa kierrellä puistossa ja nauttia kiireettömyydestä. John Lennonin muistomerkki Strawberry Fieldsissä on tietysti pakollinen kohde. Se on lempipaikkojani New Yorkissa. Keskuspuisto on muutenkin ihan uskomaton paikka. Näimme siellä mm. pesukarhuja ja pelastimme sorsanpoikasen hengen <3

4. SHOPPAILUA. Olisin huono nainen, jos en nauttisi edes hieman ostoksilla käymisestä ;) Oikeasti inhoan vaateshoppailua, koska: a) Suomessa on kallista ja olen pihi paska, b) täällä vaan myydään rumia vaatteita. Sen sijaan Nykistä löysin viimeksi ihania vaatteita ja kaiken lisäksi halvalla! Eivätkä ne ole olleet mitään sekundalaatua, toisin kuin henkkamaukan kertakäyttörätit. Ajattelin shopata itselleni nyt kunnolla vaatteita, koska Suomesta en koskaan löydä mitään kivaa. Kosmetiikkakin oli Jenkeissä huomattavasti halvempaa, joten sitäkin täytynee hamstrata. Rupean kuulostamaan joltain himoshoppaajalta, mutta mitään en myönnä :D

Näistä aineksista syntyy täydellinen loma!

12.6.2014

Iso Omena odottaa

Mummollani on tapana päivitellä: "Taasko siä oot jossain lietsussa?" Olen pesunkestävä koti-ihminen, mutta minulla on myös reissaajan sydän. Mukavuudenhaluinen mummo ei aina ymmärrä levotonta sieluani, joka haluaa kokea uusia asioita ja matkustella ympäri maailmaa.

Seuraava matkani on ihan käden ulottuvilla. Matkustan ystäväni kanssa Yhdysvaltoihin, New York Cityyn. Vietämme Isossa Omenassa yli kaksi viikkoa. Tämä ei ole ensimmäinen reissumme Nykiin. Kävimme siellä melko tarkalleen kaksi vuotta sitten. Vannoimme silloin, että tulemme vielä takaisin. Lupauksista on pidettävä kiinni.

Tulen siis päivittämään tähän blogiin sekalaisia matkakertomuksiani. En ota konetta mukaan matkalle, mutta luvassa on postauksia ja kuvia sitten jälkikäteen :) Olen viime päivät fiilistellyt viime reissun kuvia ja ruvennut henkisesti valmistautumaan lähtöön. Kohta pitäisi varmaan tehdä jotain konkreettistakin sen eteen. Ensi viikolla käyn noutamassa dollareita ja aloitan pakkaamisen. Lentomme nousee ilmaan juhannuksena. Lähtölaskenta on alkanut!

Kaikki blogissa esiintyvät valokuvat ovat minun ottamiani. Tuskin kukaan näitä haluaa kopioida, mutta sanonpa silti: NÄPIT IRTI!