18.9.2015

Oleskelua Oslossa 13.–16.7.

Kesä tuli ja meni, mutta tässä tulee hieman jälkijättöisesti Oslon reissukertomus :) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tykkään kuitenkin kirjoittaa ylös matkoillani kokemiani asioita ja huomioita. Onpahan jotain, mitä vanhainkodissa muistella.

Norja valikoitui minun ja Mairen matkakohteeksi, koska lennot Osloon olivat halvimmat, mitä sillä hetkellä myytiin. Mikäpä siinä, olinkin aina halunnut päästä kokemaan vuonojen maan. Onnistuimme löytämään nettitarjouksesta myös halvan hotellimajoituksen aivan Oslon keskustasta. Norjahan tunnetaan kalliina maana, mutta lennot ja hotelli kustansivat vain parisataa euroa per nuppi. Hotellimme oli osa First Hotels -ketjua. Huone oli hulppea ja runsas buffet-aamiainen kuului hintaan. Siinäkin säästi ruokakuluissa.

















Meillä oli kaksi kokonaista päivää Oslossa. Olimme etukäteen sopineet, että kävisimme viikinkilaivamuseossa. Se sijaitsee Bygdøyn saarella, josta löytyy myös Kon Tiki -museo ja muita nähtävyyksiä. Otimme museoreissun lenkkeilyn kannalta ja päätimme kävellä. Google mapsin antamat ohjeet eivät ihan pitäneet paikkansa, mutta löysimme kuin löysimmekin perille! Matkan varrelta avautui huikeat maalaismaisemat poneineen ja lehmineen <3 Eläimiä täytyi luonnollisesti käydä rapsuttelemassa.





















Museoon kannatti todellakin lähteä! Siellä on esillä hyvin säilyneitä viikinkilaivoja ja niistä löytynyttä esineistöä. Pääsylippukaan ei ollut kallis (noin 9 euroa), ja samalla lipulla pääsi myös käymään kulttuurihistoriallisessa museossa. Hyödynsimme edun seuraavana päivänä. Kulttuurihistoriallisessa museossa pääsi ihailemaan esimerkiksi muumioita <3 Egypti-fanit innostuivat.

Ilmaisia nähtävyyksiä riittää Oslossa. Tunnetuin lienee Vigelandin patsaspuisto, jossa on yli 200 alastonta patsasta. Siellä tulikin revittyä huumoria patsaiden kustannuksella :D Kävimme myös tallustelemassa Oslon oopperatalon katolla, tsekkaamassa kuninkaanlinnan viereisine puistoineen, ja hieman vahingossa päädyimme Akershusin linnoitukselle. Näimme niin paljon upeita maisemia, että annan kuvien puhua puolestaan:

















































Monet varoittelivat etukäteen, että Oslossa on sitten tosi kallista. Meille on onneksi kehittynyt kyky pihistelyyn ;) Alkoholia emme nauttineet matkamme aikana ollenkaan. Parilla oluttuopillisella olisikin päätynyt jo konkurssiin... Valitsemamme ruokapaikat olivat kohtuuhintaisia (paitsi T.G.I Friday's, jota en voi huonon palvelunsa vuoksi muutenkaan suositella), emmekä shoppailleet holtittomasti. Kyllä Oslossa voi hyvinkin oleskella pari päivää ja elellä oikein mukavasti :) Emme myöskään käyttäneet joukkoliikennettä tai takseja, vaan kuljimme jalan. Ainoastaan lentokentälle menimme bussilla, mutta sekään ei ollut edestakaisine matkoineen yhtään kalliimpaa kuin Suomessa.

Rakastuin kyllä norjalaisiin ja Osloon tämän matkan aikana, joten en pidä lainkaan epätodennäköisenä, ettenkö vielä joskus palaisi sinne! Haluaisin päästä näkemään enemmän norjalaista luontoa.

Tämänkin tekstin päätän cliffhangeriin: Seuraava reissu on jo tiedossa ja se suuntautuu Unkariin. Pysykää siis kuulolla! ;)